Edellisillä sivuillamme tutustuimme muutamaan vaarantuneeseen lintulajiin, joita tavataan myös Suomessa. Tämä sivu on omistettu valkoselkätikalle, joka on viimeisimmän uhanalaisuusluokituksen mukaan erittäin uhanalainen laji. Laji on saanut jopa luokituksen äärimmäisen uhanalainen eli hieman parempaan suuntaan ollaan menossa, vaikkakin lajin tilanne on edelleenkin kriittinen. Valkoselkätikka on erittäin kaunis lintu, jonka käytöstä voidaan pitää jopa hienostuneena – onpa joku jopa sanonut valkoselkätikan olevan tikkojen aristokraatti – ihan oikeaa aatelia. Valkoselkätikkaa ei voida pitää lintuharrastajan kannalta helppona lintulajina – valkoselkätikan näkemiseksi on nähtävä melkoisesti vaivaa. Ensinnäkin pitää tuntea valkoselkätikan käyttäytymistä sekä tietää millaisissa ympäristöissä se elää. Toisinaan valkoselkätikan etsiminen saattaa tuntua aivan siltä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Vaikka olisit harrastanut valkoselkätikkoja kymmeniä vuosia, opit niistä aina jotakin uutta – valkoselkätikka osaa yllättää!

Uhat

Valkoselkätikkaa pidetään tällä hetkellä siis erittäin uhanalaisena lajina. Tämä luokitus tarkoittaa sitä, että laji tarvitsee erityisiä suojelutoimia ja se on rauhoitettu. Valkoselkätikka vaatii pesintäympäristökseen alueita, jotka ovat valoisia sekä avaria ja joissa kasvaa pääasiassa vanhoja lehtipuita. Ne suosivat myös sellaisia lehtilahopuustoisia alueita, joissa kasvaa iäkkäitä kuusia sekä mäntyjä. Valkoselkätikan pesimisympäristössä ei kuitenkaan saa olla tiheää aluskasvillisuutta. Suurin uhka lajille on se, että vanhat lehtipuuvaltaiset alueet alkavat hävitä. Tällaiset vanhat lehtipuuvaltaiset metsät sisältävät valkoselkätikan tarvitsemia lahopuita ja jos ne vähenevät, on valkoselkätikka pulassa. Metsätalous sekä kuusettuminen ovat vaikuttaneet tähän kehityskulkuun voimakkaalla tavalla – valitettavasti niin voimakkaalla, ettei valkoselkätikka tahdo pysyä mukana kehityksen tahdissa.

Suojelu

Noin puolet valkoselkätikan reviireistä sijaitsee Suomessa suojelualueilla. Suojelusuunnitelman toteuttamisella onkin ollut merkittävä rooli valkoselkätikkojen suojelussa. Valkoselkätikan tarvitsemia asuinalueita on pyritty suojelemaan ja lintuja on pyritty ruokkimaan talvisin käyttämällä sian ihraa, jotta lintujen kuolleisuus vähenisi.

Lintujen pesimäpaikat pyritään kartoittamaan vuosittain ja niiden pesimäbiologiasta pyritään keräämään aineistoa. Aikuisia yksilöitä sekä pesäpoikasia rengastetaan, jotta kannan kehittymistä sekä lajin suojelutarpeita pystyttäisiin arvioimaan mahdollisimman tarkasti. Täydennyskartoitusten avulla pyritään löytämään uusia reviirejä ja lajin elinympäristöjä pyritään hoitamaan. Kantaa pyritään kasvattamaan ja lajin levinneisyysaluetta pyritään laajentamaan. Lintuharrastajat voivat osallistua valkoselkätikan suojeluun esimerkiksi kartoitusten, seurannan sekä talviruokinnan kautta. Harrastajilla onkin oiva tilaisuus osallistua tähän tärkeää työhön ja kantaa samalla kortensa kekoon tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi.

Nykyisin Suomessa tiedetään hyvin valkoselkätikan levinneisyysalue sekä kannan koko. Myös vuosittaisesta pesimätuloksesta ollaan hyvin perillä. Suojelutoimien avulla lajin harvinaistuminen on pysähtynyt ja pesivän kannan suuruus on alkanut kasvaa. Suojelusuunnitelmaa toteutetaan 85-98 prosentin laajuudessa. Suojelutoimia tulee kuitenkin tehostaa ja erityisen tärkeää tämä on kaakkoisessa Suomessa sekä eteläisessä Savossa. Kaikissa tärkeissä kohteissa tulisi laajentaa erilaisia hoitotoimia. Myös kantojen seurantaa sekä seurantamenetelmiä tulee entisestään kehittää.

Valkoselkätikan suojelemiseksi on perustettu erilaisia työryhmiä, jotka pyrkivät turvaamaan tämän kauniin tikan säilymisen. Suojelutoimien ansiosta voidaankin sanoa, että suurin pelko lajin katoamisesta sukupuuttoon alkaa pikkuhiljaa hiipua. Vapaaehtoisten lintuharrastajien antama panos on ollut merkittävässä asemassa taisteltaessa valkoselkätikan puolesta! Tämä onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaiset vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvat luonnonsuojelutyössä käytettävät keinot voivat auttaa tässä arvokkaassa työssä merkittävällä tavalla. Tällainen vapaaehtoinen toiminta tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia auttaa niitä lintulajeja, jotka ovat vaarassa kadota kokonaan. Samalla lintuharrastajat saavat itselleen mielekästä tekemistä, jonka kautta he voivat tuntea tekevänsä jotakin tärkeää – jotakin, joka voi parhaimmillaan auttaa säilyttämään tietyn lintulajin myös jälkipolvien ihasteltavaksi. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on suuri haaste, mutta se on myös haaste, johon tarttuminen antaa paljon!